maanantai 28. marraskuuta 2011

Sellainen laite.

Sellainen laite pitäisi olla, että sen avulla ihmiset pystyisivät vaihtamaan olojaan.

Jos kuulisi kahvilassa jonkun urheilullisen tsubun vappupäivänä valittelevan että "vieläkin vähän krapula vaivaa, vaikka kello on jo kohta viisi iltapäivällä", voisi käydä tyrkkäämässä sille anturan ohimoon että "vejäpä tuosta". Itse olisi tietty dokannut viikon ja valvonut viimeiset kaksi vuorokautta yhtä kyytiä. Saattaisi kiirakorvella vähän naama venähtää.

Teini-ikää lähestyvä poika ja keuhkosyöpää sairastava isoäiti voisivat vaihtaa hetkeksi fiiliksiään. Eipä varmaan alottaisi poika tupakointia, ja toisaalta isoäiti saisi vielä hetken kokea miltä tuntuu olla nuori ja ponteva.

Laitetta voitaisiin käyttää tehokkaasti rikollisten rangaistuksissa. Murhaajia ja muita kehveleitä voitaisiin piinata vuosikausia heidän uhriensa omaisten fiiliksillä ja koulukiusaajille räpsäyttää jälki-istunnon lisämausteeksi kiusatun ja hakatun kivut. Ja jos laite olisi niin hi-fi että se toimisi myös välillä ihminen-eläin, turkistarhaajille ja muille eläinrääkkääjille voitaisiin antaa maistiaisiksi vangitun ja kidutetun eläimen paniikki.

Mies ja nainen voisivat vaihtaa orgasmeja. Sellaisen laitteen kanssa yhtäaikainen laukeaminen saattaisi olla vinkeä kokemus. (Naiset huom: sellaisen laitteen kanssa ei kannata feikata orgasmia, mies huomaa!)

Voitaisiin järjestää maailmanlaajuisia arpajaisia, joiden tuloksen perusteella yksi tuurihaukka (vaikka kerran kuukaudessa) pääsisi hakemaan tuntumat ennaltamäärätyltä julkkikselta. "Tällä viikolla Olosieppari-arvonnassa Barack Obama, ensi viikolla Jorma Pulkkinen!" Olisihan se hienoa tietää ihan tarkalleen, miltä Jorma Pulkkisesta tuntuu.

Monet ristiriidat ratkeaisivat helpommin. Miehet saattaisivat päästä paremmin jyvälle naisen logiikasta (ja päin vastoin)  ja ihan varmasti valtiotason neuvotteluissakin olisi hyötyä siitä, että osapuolet ymmärtäisivät toistensa motiivit ja päivän fiilarit.

Johtopäätös: Sellaisesta laitteesta olisi valtavasti hyötyä ja iloa. Insinöörit, herätys!

Tuli vaan mieleen.


JÄLKIKIRJOITUS: Esittelin ideani diplomi-insinööriystävälleni Antille. Hän haluaisi kuulemma tietää mitä pulun päässä liikkuu, ja mitä ajattelee solvauksia kadunkulmassa huuteleva puliukko. Lakkaisit, Antti, miettimästä moisia ja keskittyisit suunnittelemaan sellaista laitetta. Ei se itsestään keksiydy.

maanantai 21. marraskuuta 2011

Isot Levy-yhtiöt on perseestä.

Ne Isot Levy-yhtiöt on siis niinku ihan perseestä! Niissä ei oo popparilla yhtään sananvaltaa ja meininki on semmosta et ”hei, jos ei toi lätty rupee myymään ni ovi on tuolla”. Pukupelle istuu studion nurkassa huutamassa että ”laita tasasemmaks että soi radiossa”.

Niinku Hatakan Kärtsykin sano telkkarissa, ni niissä Isoissa Levy-yhtiöissä on pelkkii bisnesmiehii jotka kyl osaa papereita lukee mut ei ne osaa kuunnella musiikkii!

Ite en kyl kestäis yhtään olla tommosella firmalla! Se on vaan ihan hiton paljon hauskempaa ku saa ite tehä vaan mitä huvittaa, eikä oo kukaan hengittämässä niskaan. Meilläkään ei oo ees mitään tuottajaa ku ihan itekseen meijän kitaristin kotona tuo edellinenkin levy ääniteltiin. No on meillä ”vastaava tuottaja” sentään, mut sekin on vaan yks kaveri Janne, joka käy lähinnä fiilistelemässä studiolla sillon tällön kun sillä on tylsää. Soitti se kerran yhen kitarasoolon puolikkaankin meille, kun ei ite osattu soittaa siihen tarpeeks vääriä ääniä.

Kyllähän se niin on että jos mieli noita lauluja saada julkastuu ja radioon, niin pitää olla joku tyyppi joka niitä tarjoilee etiäpäin. Onneks meille löyty yks semmonen Katja, joka on kyl tosi pätevä siinä hommassaan. Se on semmonen ihme hörhö joka aikasemmin myi esimerkiks Peer Güntin, Viikatteen ja Apulannan paitoja ja kierteli niitten kans Suomee. Nykyäänkin se kiertää joka kesä jokaikiset festarit mihin vaan mitenkään pääsee, ja on tosi kiva tyyppi kaikinpuolin. Oikein musadiggarien musadiggari!

Sekin on tässä meijän firmassa hirmu hyvä, että meijän annettiin ihan rauhassa kehittyä! Jos oltas oltu jollain Isolla Levy-yhtiöllä ni ihan varmana oltas saatu kenkää viimeistään tokan levyn tai ihan vihonviimeistään kolmannen levyn jälkeen. Kun eihän ne myyny niinku mittään. Mut meijän yhtiössä on onneks semmonen hyvä henki (ainaki meijän kohalla ollu) että annetaan juttujen kasvaa rauhassa ja mietitään niitä myyntilukuja sitte joskus. Se että alettiin ite äänittää ja tuottaa ja lopulta miksatakin nää meijän levyt oli meille kyl paras juttu ever. Ei ois varmana semmonen Iso Levy-yhtiö antanu lupaa yrittää itekseen kun ei ne aikasemmatkaan levyt myyny mittään. Omasta päästä ku tekkee ni on mahikset erottua joukosta ja niinhän se meijänki neljäs levy sit alko liikkuu laajemminkin.

Että semmosta tällä kertaa. En nyt pysty nimeemään ulkomuistista yhtään semmosta Isoa Levy-yhtiötä, mitkä on ihan perseestä, mut kyl niitä varmaan on vaikka kuinka paljon kun niitä niistä niin paljon kauhujuttuja kuulee. Tää meijän firma on Sony.

maanantai 14. marraskuuta 2011

Kehupäivä.

En tiedä mikä tilanne on muilla aloilla, mutta musiikkipiireissä kollegoiden ja muiden oman alan ihmisten kehuminen tuntuu olevan harvinainen ilmiö. Tää on enämpi tämmöstä kyräilyä. Todennäköisesti kehuminen on hankalaa ainakin meille suomalaisille muutenkin, siksi kalenterissa pitäisi olla kehupäivä. Esimerkiksi tänään 14. marraskuuta.

Mie alotan:

  • Anna Abreu, olet jatkuvasti lähempänä kansainvälistä popstarba-tasoa ja olen pitänyt lauluäänestäsi ensimmäisestä Idols-karsinnasta lähtien.
  • Anssi Kela, vaikutat viisaalta mieheltä ja ahkeruutesi sekä eritoten nettiaktiivisuutesi on ihailtavaa. 
  • Antti Tuisku, teet työtäsi selvästikin sydämelläsi, valtavalla tarmolla, ennakkoluulottomasti ja ehdottomasti omana itsenäsi. Se on aika siistiä.
  • Apulanta, uranne on todella komea ja Toni Wirtasen sävellykset ovat maamme parhaimmistoa.
  • Arto Tuunela, teet suomenkieliselle popmusiikille todella hyvää Pariisin Kevään tuotannolla.
  • Chisu, kaltaisiasi superlahjakkuuksia on harvassa ja on hienoa seurata menestystäsi. 
  • CMX, olette ennakkoluuloton, arvaamaton ja hieno orkesteri.
  • Herra Ylppö, olet kerrassaan mainio (media)hahmo, ja tuotannossasi on lukuisia täysosumia tai lähes-täysosumia, sekä Maj Karman että Ihmisten keulilla. Lisäksi taulusi ovat oikeasti hienoja. (PS. Odottelen sitä Serafia edelleen.)
  • Ilkka Alanko, olet mainio tyyppi ja arvostan kykyäsi olla välittämättä vittujakaan mitä muut ajattelevat.
  • Ismo Alanko, urasi laajuus ja uudistumiskykysi eivät lakkaa hämmästyttämästä.
  • Jenni Vartiainen, tulkitset laulusi niin että sinua tekee mieli uskoa. Jättimäinen menestyksesi ei ole sattumaa vaan ansaittua.
  • Johanna Kurkela, lauluäänesi on vangitseva.
  • Juho Juntunen, olet Suomen paras rock-toimittaja/-kirjailija ja piirroksesi ovat vuodesta toiseen hulvattomia. 
  • Jukka Poika, harva orkesteri toimii aurinkoisella festarilavalla niin kuin sinä ja ryhmäsi. 
  • Jussi Mäntysaari, ennakkoluulottomat ja suvaitsevaiset musadiggarit ovat harvassa, onneksi meillä on sinut.
  • Kaija Koo, olet selkeästi mahtava tyyppi.
  • Lassi Valtonen, vaikutat älyttömän sympaattiselta hahmolta ja hyvin lahjakkaalta tulkitsijalta. Toivotan sinulle pitkää ja menestyksekästä uraa.
  • Mira Luoti, esiintymisesi, heittäytymiskykysi ja lämminhenkisyytesi tekevät minusta fanisi.
  • Rock-toimittaja Nalle Österman, Härmägeddon on viihdyttävää luettavaa.
  • Paula Vesala, tekstisi ovat keskimäärin ihan helvetin hyviä ja olet huikea laulaja ja esiintyjä.
  • Rumba-lehti, lehdellänne on toisinaan hienot kannet. 
  • Samuli Putro, olet yksi maamme parhaita sanoittajia kautta aikain. Elämä on juhla (sekä levy että biisi) on jo klassikko.
  • Soundi-lehti, juttujenne taso on keskimäärin erittäin hyvä ja toimittajakunnassanne on liuta kelpo kirjoittajia.
  • Stella, on hienoa että olette onnistuneet uudistumaan niin että kuulostatte nyt tekevän juuri sellaista musiikkia kuin itse haluatte.
  • Sunrise Avenue, menestyksenne eritoten saksankielisissä maissa on huikeaa ja Samu Haber, olet hauska mies.
  • Von Hertzen Brothers, sävellys-, sovitus ja soittotaitonne häikäisevät kaltaistani ikuista amatööriä. Näytätte sitä paitsi niin hyvältä, että se on jo epäreilua. 

Ohhoh. Tuli jotenkin alaston olo. Tuli epäilyksen ja nolouden tunteita. Mikä minä luulen olevani? Asetanko tässä itseni nyt jotenkin kaikkien yläpuolelle? Kehtaako tuolleen sanoa?

Eräs rock-toimittaja valisti minua blogini innoittamana (inhottamana?) Facebookissa, että "Positiivisuus kiinnostaa suomalaisia lukijoita huomattavasti vähemmän kuin negatiivisuus. Ja minulla on tutkittua omakohtaista tilastotiedettä tukemassa tätä väitettä."

Niin surullista kuin se onkin, hän on varmasti oikeassa. Onneksi en tällä hetkellä ainakaan kauheasti välitä, kuinka moni ihminen blogiani lukee. Annan mieluummin 500:lle ihmiselle hyvää kuin 5000:lle ihmiselle pahaa mieltä. Niin epäcool minä olen! Hahaa!

Vatsataudin jälkiväsymys sotkee pääni, taitaa olla parempi lopettaa tämä kirjoitus ennen kuin käytän termiä Naminami.

Kehukaa toisianne!

    maanantai 7. marraskuuta 2011

    Vihasta.

    Ei hätää, en aio puhua perussuomalaisista. Antaa viisaampien blogata poliittisemmista aiheista. Sen sijaan aion puhua Lauri Tähkästä, tarkemmin sanoen häneen kohdistuvasta vihasta.

    Yritän olla vihaamatta asioita. Yritän ymmärtää, hyväksyä, suvaita ja tarpeen vaatiessa olla välittämättä. Pyrin säästäämän vihani musiikkia tärkeämpiä asioita varten, enkä todellakaan vihaa ihmisiä, jotka tekevät musiikkia josta en pidä.

    ‎"Nyt olisi aika nousta barrikaadeille!! Ei tarttis Laurista kuulla enää muuta kuin kuolinilmoitus.."

    En pidä Lauri Tähkän musiikista, joskaan en ole kuunnellut hänen tuotantoaan levyltä – arvioni perustuu pitkälti radiosoittoon. En ole koskaan tavannut häntä, joten mielipiteeni hänen persoonastaan muodostuu hänen imagonsa kautta. Näin pätkän hänen keikkaansa Seinäjoen Vauhtiajoissa 23.7.2010 ja punaviinihuurujen läpi katsottuna lavaesiintymisensä oli varsin ansiokasta ja yleisönsä hurmioitunutta. Paheksuin hänen valintaansa pukeutua turkiskaulukseen 4.2.2010 pidettyyn Emma-gaalaan ja olen kuullut jonkin satunnaisen tarinan Tähkän kyseenalaisesta käyttäytymisestä yöelämässä.

    Siinä kaikki.

    "vahinkojahan voi sattua...kannattais laurin varmaan katsoa muutaman kerran kumpaankin suuntaan jos tietä ylittää!!!!"

    Sanovat, että jos jokin asia herättää voimakkaita tunteita puolesta, se herättää voimakkaita tunteita myös vastaan. Se on varmaan totta. Siltikään en vaan mitenkään voi ymmärtää, hyväksyä enkä suvaita vihaa, jota Lauri Tähkä ja hänen pyrkimyksensä herättävät.

    "Saatanan vinonaama vois vetää mun puolesta kyrvän päähän ja paeta vuorille! Ja viedä koko yhtyeen mukanaan..."

    Tämänkaltaista vihaa selitetään usein perisuomalaisella kateudella. ”Vanhan sanonnan mukaan mitä tietoisesti vihaamme, sitä tiedostamatta kadehdimme”, kirjoittaa sosiaalipsykologi Janne Viljamaa (HS.fi, 12.2.2007) ja on varmasti oikeassa. Se on varmaan yksi osatekijä, mutta ei mielestäni mitenkään riitä ilmiön voimakkuuden selitykseksi. Muiden alojen menestyjät harvoin aiheuttavat näin voimakasta tunnereaktiota – en löydä Facebookista yhtään Kimi Räikkösen, Jorma Ollilan enkä Jari Tervon viharyhmää, vaikka heidän voisi kuvitella ärsyttävän joitain ihmisiä paljonkin.

    "Tähkä kärsii viel, käviskö joku lopettamassa senkin ihan varmuuden vuoks?!"

    Onko Lauri Tähkä heittämällä Suomen historian kovin naistenmies? Onko hän vienyt kaikilta viharyhmien miehiltä tyttöystävät? Onko hän kaikkien viharyhmien naisten pettänyt ex? Onko tämä tulevana keskiviikkona 38 vuotta täyttävä mies ehtinyt henkilökohtaisesti loukata 10K+ ihmistä? Onko Laurilla helvetin iso muna?
    "sen saatanan nilkin vois lähettää siperian hiili tai lyijykaivokseen"

    Joukossa tyhmyys tiivistyy, se tiedetään. Sosiaalinen media antaa tyhmyydelle foorumin tiivistyä, ja joukolle reitin päästellä höyrynsä suodattamattomana ilmoille. Sananvapauden näkökulmasta tämä on tietenkin hyvä asia, mutta rajansa kaikella, sanoi kartanpiirtäjä. Lueskelin tätä kirjoitusta varten lähinnä vain Facebookia, jossa kommentointi tapahtuu yleensä omalla nimellä, en uskalla ajatellakaan mitä tekstiä löytyy foorumeilta, joissa tappouhkauksia voi heitellä anonymiteetin suojista.
    "lauri on maailman homoin jätkä ja sen homo musiikii kuuntelee vaan homot ja jotku eläkeläiset"

    Todennäköisesti suurin osa Tähkä-vihaajista suhtautuu koko asiaan huomattavasti humoristisemmin, kuin heidän viestejään lukemalla voisi kuvitella – en usko yhdenkään viharyhmän jäsenen oikeasti painavan liikennevaloissa kaasua nähdessään taiteilija Tähkän ylittävän katua. Verbaalioksentaminen ”yhteisen vihollisen” turkiskaulukselle antanee helpotusta hiertävään arkeen ja luonee jonkinlaista yhteenkuuluvuuden tunnetta. Ja tietenkin Facebook-ryhmään kirjoittaminen on huomattavasti parempi vihanpurkupaikka kuin oikean elämän läheiset ihmiset, työtoverit ja perheenjäsenet. Mutta kuitenkin…

    "tuommonen saatanan rääkyvä puliukko aivan umpihomorunkkari. heti kanava vaihtoon kun tuo vitun piipitys alkaa!"

    Lauri Tähkä varmastikin tekee musiikkia sydämellään ja vilpittömin perustein. Hirvittävän monet ihmiset rakastavat hänen musiikkiaan ja saavat hänen tekeleistään voimaa ja iloa. Lauri Tähkällä on kaksi kouluikäistä lasta, ja hän on jonkun lapsi.

    Siinä kaikki.