keskiviikko 14. marraskuuta 2012

Kehupäivä 2012

No niin.

"Joulutauolle", sanottiin.

Kehupäivä on kuitenkin vain kerran vuodessa, joten nyt on ryhdistäydyttävä.

Sattumalta juuri eilen silmiini osui Jenni Henrikssonin blogi otsikolla "Toisen ilo...", joka käsitteli sitä ärsyttävää mutta inhimillistä ilmiötä ja harhaluuloa että toisen hyvä on aina itseltä pois. Jos jollain on jokin asia hyvin niin jonkun pitää disauttaa sitä, ihan vaan reiluuden nimissä. Että jos työntekijä A iloitsee pääsevänsä pian eläkkeelle niin työntekijä B täräyttää siihen että "monethan kuolevat pian eläkkeelle jäätyään".

"Ok".

Positiivisen palautteen antaminen on aina vaikeampaa kuin haukkuminen, joten nostan lipun salkoon kehupäivän kunniaksi!

Täältä pölähtää:



  • Anssi Kela, ainakin näin keikkatyöläiselle kirjasi Matkamuistoja oli äärimmäisen viihdyttävä. Ostin rundin viimeisen keikan kunniaksi koko tekniikkaporukallemme kyseiset kirjat kiitoslahjaksi, ja pelkkää hyvää on heiltäkin kuulunut.
  • Arman Alizad, aina olen sinua arvostanut mutta nyt Twitter-seuraajanasi alan lukeutua faneihisi. Float like a butterfly, sting like a bee, tweet like @titmeister.
  • CMX, teissä yhdistyvät äly, lämpö ja lappilainen vittumaisuus, vieläpä jotenkin hyvällä tavalla. Odotan uutta levyänne pelonsekaisin tuntein. Kusimyrskyn jälkeen on routasää.
  • Grandeville, Rock SM -titteli jäi teiltä jostain syystä saavuttamatta mutta parin näkemäni biisin perusteella hieno orkesteri olette. Onnea jatkoon!




  • Elokuu, onnistuitte jotenkin tekemään samat kuin J. Karjalainen kolmisenkymmentä vuotta sitten. Nerokasta! Pitkää uraa teille!
  • Jukka Immonen, en lakkaa ihmettelemästä monipuolisuuttasi ja lahjakkuuttasi tuottajana. Respect!
  • Mariska ja Pahat Sudet, uusi levynne on vallan mainio ja on hienoa että kansakin sen löysi. Toivottavasti näen keikkannekin pian.





  • PMMP, uusin levynne jatkaa huikeaa sarjaanne, kiitos siitä. Edelleen toivon että levyn paras biisi 4ever young julkaistaisiin sinkkuna! (PS. Paula: "sulle annan kaiken kaiken / maallisen ja maanalaisen" on niitä rivejä, jotka jokainen sanoittaja haluaisi merkitä omiin nimiinsä. Onneksi olkoon, jälleen kerran.)
  • Sami Kuusela, olet kolumneinesi rakkauden asialla! Etkä ole sisäisesti ihan niin ruma kuin väität, pikemminkin aika lutunen.
  • Samuli Putro, vuosi sitten kirjoitin että olet yksi maamme parhaita sanoittajia kautta aikain, ja uusin levysi Tavalliset hautajaiset vain vahvistaa mielipidettäni. Olet puolisoni nyt on vuoden hienoimpia biisejä.





  • Teemu Brunila, en voi lakata kuuntelemasta Ode to the bouncer -biisiä. Toivottavasti kuulemme sinusta vielä paljon ja pitkään. Crashiakin on jo ikävä.
  • Tommy Lindgren, jos välittää asioista, pelaa pokeria ja tekee biisejä kuten orkesterisi Don Johnson Big Bandin Living the life, ei voi olla paha ihminen.
  • Tuomas Enbuske, meillä on niitä toimittajia ja sitten on teitä Toimittajia. Vaikka oletkin joskus vähän pöljä ja väärässä, tarvitsemme sinua. Enbuske & Linnanahde Crew on erittäin tervetullut tv-ohjelma, toivottavasti saatte vähän pidemmän lähetysajan lähitulevaisuudessa. (Ja olisi varmaan se aamu-showkin, en tiedä kun en ole hereillä siihen aikaan.)







  • YleX:n Ile ja Matti, hulluja te olette mutta on nostettava vielä täälläkin pipoa 55h Nenäradio-suorituksellenne. Arvostaisin pelkkää irrallista mielipuolisuuttakin ja tehän teitte samalla vielä paljon hyvääkin.
  • Ödeema, punk elää ja vieläpä Porvoossa! Olette hauskoja nuoria sällejä ja toivotan teille onnea ja menestystä jatkoon, vaikka Rock SM -voitto jäikin haaveeksi.



-----

Kas noin. Tämmöiset tulivat mieleen tänään 14.11.2012 iltapäivällä. Koko ajan tulee lisää kehuttavia mieleen mutta pakko säästää jotain ensi vuoteenkin.

Kehukaa toisianne! <3

4 kommenttia:

  1. Mahtavaa kun olet samaa mieltä :DD Pirteys ja iloisuus ei ole keneltäkään pois!

    VastaaPoista
  2. Oi vitsi! The Crash oli niin paras bändi.

    VastaaPoista
  3. Kiitos, Aki! Arvostan! Kehu, ainakin syystä, on kovaa valuuttaa mielelle. Hyvää joulutaukoa ja tervetuloa keikoille!

    - Jouni Gville

    VastaaPoista
  4. Kiitos Aki! Todellakin lämmittää mieltä kehut ja tuntuu hyvältä :) Haluaisin vielä kehua Grandevillen Take us high biisiä! Aivan loistava.

    -Ossi Ödeema

    VastaaPoista